Tänään jäivät verstaalle vielä yöksikin liimauksille 3 pöydänjalkaa, saivat vähän jatketta pehmeisiin päihinsä...kotiläksynä otin mukaan tuon yhden jalan, johon on pisimmästi uutta puuta laitettu jo viime viikolla.
    989086.jpg
Lisäksi jalka oli halki melkein koko pituudeltaan, ollut jo alunperinkin. Vaaleana viiruna näkyy halkeamaan liimaamani puusoiro. Pieniä rakosia jäi vielä näkyville halkeaman reunoille, ne kittaan umpeen tavallisella vesiohenteisella tasoitteella. Se kestää kuulemma noin ohuissa paklauksissa ja kun maali tulee päälle niin eipä se näykään mihinkään. Jalan alapää on sitä mainitsemaani "uutta puuta", tappiliitoksella kiinnitetty...sinänsä kylläkin isäni  isänisän velipuoli eli pappani puolisetä on ne aikoinaan sorvannut, joten "uutta" ovat...sattuu olemaan hänen tekemiään sorvauksia varastossamme odottamassa tähdellistä tarvetta!! Aika tavaran kaupihtee, ruukataa sanua meilläpäin. Ja hiomista, hiomista ja vielä kerran hiomista piisaa...voipi olla, että jotain maalinpoistoainettakin pitää ottaa peliin, jotta mutkien kohdalta saa loputkin maalinrippeet pois.