(juu...kieltämättä mautonta kikkailla otsikolla, jotta saa Vuodatuksen etusivulta kaikki poikkeamaan blogiinsa...)
Mutta siis saunan lauteilta juuri laskeuduin. Jatkoin kotiläksynä eilen aloittamaani keittiönkalusteiden maalin sekoitusta...Siis sekoita ja lisää tuota ja sekoita ja lisää tätä ja sadattele ja sekoita jne... saunaan linnottauduin, koska hajua tuosta lasuurista lähtee kiitettävästi, enkä viitsinyt autotalliin lähteä, saunassa näppärästi saa paperitupot sun muut moskatkin pesään, saattaisivat muuten itsekseen syttyä.Maalin pohjaksi käytetään siis tällä kertaa lasuuria, siihen sekoitellaan väripigmenttejä, okraa ja titaanivalkoista oli tällä kertaa pelissä, eilen tuli jo sinistä lisätty IHAN tarpeeksi. Elikkä sen verran, että sen rakeet meinaavat koko ajan nousta läpi maalista. Liitujauhoa sekoitetaan antamaan peittävyyttä maaliin. Sinistä nestemäistä väriä oli varalta kokkauksissa, eipä tuota tarvittu, hyvä kun eilen sekoitellun sinisyyden sain vähenemään.
             1232981.jpg
 Siis: jos purkissa oleva maali näyttää jo lähes "lapsenkakan" väriseltä, niin puulle siveltynä sen väri on kuitenkin varsin sinivoittoinen...riman pätkässä toivottu väri (ainakin likimain), takana olevassa purkissa itse litku...purkin ulkopinta on täynnä sormenjälkiä, niin että varsinaiselta sopotukselta purkkikin näyttää...
             1232983.jpg
Jossakin vaiheessa kyllä ajattelin marssia lähimpään rautakauppaan ja ostaa valmista maalia...ihan sama mitä lateksia...meinasi tulla tuskastus näitten perinteitten kanssa...huh...