Olipa kerran pikkuinen tyttö ja pikkuinen veli. Heillä oli äiti, joka luki lapsilleen joka ilta monta iltasatua. Kun lapset kasvoivat, vei äiti heidät kirjastoon, pian pikkuinen tyttö ja pikkuinen veli saivat myös omat kirjastokortit. Äiti ompeli pienet pussukat lastensa korteille, jotta ne tallessa pysyisivät. Ne pussukat olivat kuin kalleimmat aarteet pienelle tytölle ja pienelle veljelle. Pian oppivat he myös lukemaan ja saivat tutustua kirjojen ihmeelliseen maailmaan.
Kuinka ollakaan, yllättäen pikkuisen tytön ja hänen pikkuisen veljensä äiti sairastui vakavasti ja kuoli pois. Sen kaamean kesän aikana katosi myös pikkuisen  tytön kirjastokortti ja tietenkin samalla se äidin ompelemana pussukka. Uuden kortin sai kirjastosta, mutta mistä pussukka; ei osaa ommella ekaluokkainen sellaista, ei osaa ommella isä sellaista?
Sattuipa asiasta kirjastoreissulla kuulemaan yksi tuttu ompelutaitoinen, lupasi pussukan ommella. Niinpä pikkuisen tytön kirjastokortti sai oman pussukkakodin ja pikkuinen tyttö hyvän mielen. Hyvän mielen sai myös pussukan ompelija, sillä jaettu ilohan on ainakin kaksinkertainen ilo!



Tässäpä tuo pussukka, sillä tarina oli tosi, ei mikään tavallinen iltasatu!